torstai 3. joulukuuta 2015

AISTIVAMMAT

Mitä aistivammat tarkoittaa?


Aistivammat ovat aistin toimintaa heikentäviä tai estäviä vammoja. Aistivammat voivat olla synnynnäisiä tai myöhemmin tapahtuneen sairauden tai onnettomuuden seurauksesta kehittynyt.
Aistit heikentyvät myös iän myötä.
Aistivammoja on monia erilaisia, näkövammat, kuulovammat, tasapainoaistivamma, tuntoaistivammat sekä haju- ja makuaistivammat.


Yleisimmät kuulo-ja näkövamman syyt ja vaikutus toimintakykyyn;

Suomessa arviolta n. 300 000 kuulovammaista ja kuulokojeita käyttäviä runsaat 150 000.
Yleisimpiä syitä kuulovammoille on ikääntyminen kun tapahtuu rappeutumismuutoksia. Toinen yleisin syy on melu, kovat äänet vaurioittavat ääntä pysyvästi. Myös erilaiset sairaudet ja tapaturmat voivat aiheuttaa kuulovammoja.Kuuloaistin puuttminen vaikeuttaa huomattavasti oppimista, koska kuuleminen ja puhuminen ovat siinä tärkeässä osassa. Kommunikoiminen voi myös olla haastavaa sekä suhteiden luominen ja ylläpitäminen ja sosiaalisten tilanteiden välttämisestä voi tulla joillekkin osa arkipäivää. Kuulovamma voi aiheuttaa myös turvattomuuden tunnetta, kuulon alennettua mm. liikenteen äänet jäävät kuulematta ja se voi aiheuttaa erilaisia vaaratilanteita.


Näkövammaisia taas suomessa on arviolta n. 80 000. Yleisemmät syyt näkövammoille ovat perinnölliset ja synnynnäiset viat. Myös korjaamattomat näköviat, kuten harmaakaihi ja taittovika voivat myöhemmin aiheuttaa vakavempia näkövammoja.
Näkövammaisuus vaikuttaa ihmisen toimintakykyyn niin, että esim. etäisyyksien hahmottaminen hankaloituu. Värinäön puutteellisuus, hämäräsokeus, häikäistyminen, näkökentän puutteellisuus ja valaistuksen muutoksiin sopeutumattomuus voi hankaloittaa toimintakykyä. Näkövammaisen on myös hankalampi saada tietoa. Jokapäiväiset rutiinit ovat myös hankalia, koska esim. tavaroiden löytäminen voi olla hankalaa.


Miten oman asiakkaasi/asiakasryhmäsi kanssa otat aistivamman, aistien yli- tai aliherkkyyden huomioon?

Aistivammat voivat liittyä mielenterveystyöhön esim. jos jollain asiakkaalla on tullut masennus jonkin aistivamman takia.
Otan sen huomioon kehittämällä muita tapoja kommunikoida jos asiakas ei vaikka näe ja tuen asiakkaan muita aisteja ja tuon niitä asiakkaasta esiin.


Mitkä ovat ne kuntoutumisen mahdollisuudet? Miten lähihoitajana toimit?


Aistivammaisen muita tuntoaisteja on hyvä tuoda esiin. Kuntoutusta voi olla liikkuvana palveluna sekä lyhytaikaisia kuntoutusjaksoja kuntoutuskeskuksessa. Kuntoutuksessa käytetään terapeutteja, kuntoutusohjaajia, AAC-ohjaajia ja toimintaterapeutteja joita voidaan käyttää kotona, koulussa, töissä tai muissa päivittäistoiminnaoissa. Puhevammaisille ja kuuroille on tarjolla tulkkipalvelua.
Tukea voi saada myös liikunnallisessa muodossa, koska ne tukevat motorisia taitoja.


Apuja vuorovaikutukseen;
On erilaisia apuvälineitä vuorovaikutukseen, jos vuorovaikutus ei toimi normaalisti, on olemassa kommunikointitaulu, kommunikointikansio, puhelaite, apuvälineitä kirjoittamiseen ja lukemiseen sekä koulunkäyntiin. Puhetta voi korvata tukiviittomalla, kuvilla tai blisskielellä eli käsitekirjoitusjärjestelmä.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti